Tapaus Isänmaallinen mies

Tapaus Isänmaallinen mies

Arto Halosen uusi dopingkomedia on aika veijari, vuoden salaviisaimpia teatterielokuvia.

Mutta onko Isänmaallinen mies myös elokuva lehdistön kriisistä?

Ainakin ensimmäinen kuva viittaa vahvasti siihen. Meluinen painokone sylkee ulos Koljonvirran sanomia. Työhaalareihin puettu Toivo (Martti Suosalo) laskee kuulosuojaimet pöydälle viimeisen kerran ja poistuu takavasemmalle. Pakkasessa syttyy tupakka.

Työttömyyskortisto odottaa.

Todiste B on Rissanen, Eppu Salmisen teflonpintainen urheilutoimittaja, joka raportoi kisoista ”hyvässä hengessä”. Kaikkihan me tässä yhdessä puurretaan, jotta suomalaisilla olisi jotain mitä ihailla, eikö?

Et oikeasti voi olla urheilutoimittaja jos olet tutkiva journalisti, ” pamautti Arto Halonen kun haastattelin häntä marraskuun lopussa Suomen Kuvalehteen. Rissasen kaltaiset ovat Halosen näkemyksessä osa samaa propagandakoneistoa, joka tuottaa ja ylläpitää illuusiota puhtaasta urheilusta massoille, ja jossa kärähtäjä kantaa yksin vastuun.

Surullisen tuttu tarina. Isänmaallisen miehen ansio onkin tutkia satiiripintansa alla dopingin aiheuttamaa moraalikatoa, joka tuhoaa ihmisen itsetunnon ja lopulta koko ihmisen.

Ikkunoista sisään hohtava valo on merkki fantasiasta, että tämä tarina on ei-tosi, fiktio.

No. Henkilöillä voi olla eri nimet, mutta kehityskaaret auttavat yhdistämään monet heistä oikeisiin ihmisiin. Tällainen on esimerkiksi Janne Reinikaisen mestaroima retoristen kysymysten sfinksi, kissamaisesti naukuva Ilmo, joka on päivän selvä Immo Kuutsa, suuri ”pertsan” puolustaja ja Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentaja 1980-luvulta.

Halonenhan yritti haastaa Kuutsaa Sinivalkoisessa valheeseessa laihoin tuloksin. Reinikaisen ylitsepääsemättömästä roolityöstä päätellen hän on liki liian herkullinen hahmo ollakseen todellinen henkilö.

Nuoren tähtihiihtäjä-Ainon (Pamela Tola) takana voisi olla entinen hiihtäjä, nykyinen poliitikko Marjo Matikainen-Kallström, ainakin huippu-urheilua seuranneista uravalinnoista päätellen. Marjatta ja Risto Karhumäistä (Satu Paavola ja Lauri Tilkanen) taas tulevat mieleen Kirvesniemet, vaikka elokuvassa kyse on – ainakin väitetysti – sisaruksista.

Isänmaallinen mies alkaa siitä, mihin suomalaista dopinghistoriaa ikuistanut Sinivalkoinen valhe dokumenttielokuvana loppui. Sillä on kaikki keinot käytettävissä ja fiktion pelastusrengas tukena.

Samanaikaisesti Isänmaallinen mies pohjustaa Sinivalkoisen valheen h-hetkeä, Lahden hiihtoskandaalia, dramatisoimalla aikaa ennen EPO:a ja hemohesiä.

Tiedättehän: Kun Suomi oli yhtä periferiaa, kevyttuotteet ja kuntosali olivat muotia ja Neuvostoliitto vielä olemassa. Toivon reippaileva ja yksioikoinen kätilövaimo Pirkko (Pirjo Lonka) laittaa kääretorttuun puolet kermaa, puolet rahkaa ja lenkkeilee kahisevassa tuulipuvussa.

Tietenkään mitään viattomuuden aikaa ei koskaan ollutkaan, etäisyys luo nostalgiaa ja ennen teknologiaa hommat hoidettiin käsipelillä.

Niinpä työtön Toivo houkutellaan Suomen hiihtomaajoukkueen veripankiksi imartelun ja ilmaisen polvileikkauksen voitelemana. Sivujuonteena Toivo ihastuu verensaajaansa Ainoon.

Kaikin tavoin outo ja makaaberi päiväuniromanssi ruumiillistaa sitä perverssiä suhdetta, joka muodostuu yksilön ja yhteisön, Toivon ja hiihtomaajoukkueen, välille. Aino on syötti, joka houkuttelee Toivon ansaan. Hetkellisistä onnenhetkistä huolimatta jokin on koko ajan vinossa ja suussa paha jälkimaku. Rehellisestä ja vaatimattomasta Toivosta tulee nuoren Ainon perässä läähättävä pukki-Väinämöinen.

Joka hetki Mikko Koukin ja Hannu-Pekka Björkmanin esittämät monitoimimiehet häärivät pillereineen taustalla sarvet päässä.

Isänmaallinen mies on ehyt elokuva. Siinä ei ole turhia kuvia. Hidas zoom olympiarengaiden lävitse virittää kisatunnelmaan. Kilpailussa äänet kantavat kuin tyynyn läpi, vaimennettuina, ja kilpailijan sydämen jyskytys kimpoilee tärykalvoihin. Voiton hetkellä kaikki onnittelevat toisiaan ja Pasila soittaa Porilaisten marssin.

Suuri voiton hetki on kuitenkin passé, tihutyön laimentama. Sitä seuraa pitkä ja laaka alamäki.

Full Metal Jacketissa (1987) drill sergeant pistää Jokerin (Matthew Modine) ojennukseen: “I will teach you!”

Samaan tapaan Janne Reinikaisen Ilmo antaa marssijärjestyksen: “Minun nimeni on Ilmo ja tapani tulet tuntemaan!” Olennaisessa veritankkauskuvassa veripussien takana seisoo Ilmo, jonka takana seisoo Toivo. Martti Suosalo esittää traagista helppoheikkiä kuin tyhjää alusta, jota täytetään kansakunnan unelmilla ja ahneudella kunnes se halkeaa.

Alfi Kabiljon surulliseen pianoteemaan liittyy orkesteri.

Ruumiit lasketaan sitten myöhemmin.