R&A 2011: 20 tärppiä.

Mon dieu!

Taas on tullut katseltua Rakkautta ja Anarkiaa- elokuvia Ylioppilaslehden ennakkojuttuun.

Viime perjantaina julkaistiin myös virallinen R&A-ohjelmalehtinen, toivottavasti moni löysi sen luo, on korjattavissa talteen mm. Finnkinon teattereista.

Eilen eetteriin putkahti uusi R&A-traileri, joka on Jalmari Helanderin käsialaa, pääosassa Tommi Korpela.

Voin vain onnitella Rakkautta ja anarkiaa 2011-työryhmää valinnoista. Miten erinomaista jälkeä, kuinka osuvia valintoja!

Niin moni vuoden aikana hypetetty, kehuttu ja kummasteltu löytyy listoilta. Olen niin kovin onnellinen~!

Tässä polttavimmat:

1. Nicolas Winding Refn: Drive.

Cannes’n ohjaajapalkinto nosti Refnin samantien kuumimpien ohjaajien kastiin. Ryan Gosling ultraväkivaltaisena pakokuskina saa ihon kananlihalle. Olkoonkin, että elokuvan nimi nostattaa vereviä kauhumuistoja Renny Harlinin Drivenistä (2001).

Drive on pikemminkin Steve McQueenin tähdittämä Bullitt (1968), kaahailuelokuvien klassikko.

Ryan Gosling suutelee Nicholas Winding Refniä Cannes-voiton jälkeen.

2. Asghar Farhadi: Nader ja Simin: Ero

Järkyttävän kehuttu ihmissuhdedraama on ikkuna nyky-Iraniin. Jäi väliin Berliinin elokuvajuhlilla, jonka pääpalkinto eli Kultainen karhu päätyi Farhadin kauniiseen käteen.

Voitte vain kuvitella, miten harmitti.

3. Pedro Almodóvar: Iho jossa elän

Uusi Almodóvar kiinnostaa aina. Frankensteinin suuntaan viittova trilleri mielenvikaisen plastiikkakirurgin (Antonio Banderas) häröstä potilassuhteesta kuulostaa ihan uudelta aluevaltaukselta.

4. Paddy Considine: Tyrannosaur

Dead Man’s Shoesista (2004) ja My Summer of Lovesta (2004) tuttu Paddy Considine ohjasi heti ensityökseen napakympin, maailmankuvassaan äärimmäisen synkän mutta lämpenevän kitchen sink -draaman.

Tyrannosaur muistuttaa paljon englantilaisen Andrea Arnoldin (Red Road, Fish Tank) ohjaustöitä. Considinen maailmankuva on Arnoldin kuvia väkivaltaisempi ja samanaikaisesti emotionaalisesti monisävyisempi. Siksi se on myös armollisempi, omintakeinen rakkaustarina.

Päähenkilöitä briljantisti näyttelevät Peter Mullan ja Olivia Colman palkittiin Sundancen elokuvajuhlilla ja ohjaaja-käsikirjoittaja Considine sai ansaitun tunnustuksen parhaasta draamaohjauksesta.

Vihaisen Josephin ja umpikujaan ajautuneen Hannahin valinnat ja teot kulkevat mukana pitkään.

5. Roman Gavras: Our Day Will Come

Muistatteko vielä tämän?

M.I.A:n “Born Free”-musiikkivideossa armeija lahtaa punapäitä aavikolle.

Sen ohjaaja Roman Gavras kehitteli ideasta pitkän elokuvan. Se toimii videon preludina.

Päähänpotkittu koulupoika (Olivier Barthelemy) ja maaninen koulukuraattori (Vincent Cassel) lyöttäytyvät yhteen ja haistattavat pitkät kaikille käytöstavoille ja sanktioille.

Cassel on tutussa ja turvallisessa terässä täysin nihilistisenä ja eläimellisenä oppi-isänä, ja Gavrasin tarjoama mielenmaisema yhtä aikaa kolkko, perverssi, häiritsevän outo ja viihdyttävä.

Suosittelen tätä kaikille pientä haastetta kaipaaville.

6. Takashi Miike: 13 Assassins

Kauhumaestron klassinen samuraisoturielokuva imaisee välittömästi mukaansa. 13 Assassins on tarina kunniakoodin loukkauksesta ja kostosta Edo-ajan Japanissa. Verta riittää kuin myös vahvaa draamaa ja karismaattisia näyttelijäsuorituksia.

Koukku: Näe oikeaoppinen hara-kiri!

7. Michael Winterbottom: The Trip

Rob Brydon ja Steve Coogan kulinaaristen elämysten äärellä.

Alunperin BBC 2:n kuusiosainen minisarja, The Trip on sulaa nannaa kaikille Steve Cooganin ystäville. Coogan ja Rob Brydon loistivat Tristram Shandyssa (2005),  nyt toisilleen kettuileva parivaljakko tutustuu englantilaisen keittiön makuelämyksiin.

Jouduin pitämään pienen tauon Michael Caine -imitaatiobattlen jälkeen. It’s a killer!

8. S. Chankar: Robot

Intian elokuvahistorian kallein ja tuottoisin elokuva on vielä häpeilemättömämpää todellisuuspakoa kuin temaattinen kilpailijansa, Michael Bayn Transformers-sarja: monellakohan intialaisella olisi varaa ensimmäisen jo 15 minuutin aikana romutettuihin asioihin (luksusautot, tietokoneet)?

Robot (Endhiran) valloittaa valoisalla kieli-poskessa-meiningillään.

Tiedemiehen omaksi kuvakseen rakentama robotti kohtaa mentorin pahan botin. Kuten Bollywoodissa on tapana, sano se laulaen ja tanssien, 4 tuntia putkeen~.

Endhiran (2010). Jätkä näyttää ihan Bruce Campbellilta!

9. Joachim Trier: Oslo, August 31st

Un Certain Regard-sarjassa kevään Cannesissa kilpaillut elokuva on Trierin toinen ohjaustyö. Se perustuu löyhästi ranskalaisen Pierre Drieu La Rochellen romaaniin “Le Feu Follet” (1931), kertomukseen itsemurhaan päätyvän alkoholistin päivästä.

Tarina vieroitushoidosta pääsevän Andersin (Anders Danielsen Lie) vuorokaudesta alkaa synkästi ja nousee herkän harhailevaksi kuvaukseksi länsimaisen yksilön kipupisteistä: riittämättömyys, tavallisuus, valinnan vapaus ja vaikeus.

Huumeet ovat haukanneet Andersin elämästä puoli vuosikymmentä. Kaikki tapahtuu muualla, ympärillä, kahvilassa, teillä, toimistoissa. Kokeileva ohjaus leikkii kuvan ja äänen epäsuhdalla ja uskaltaa jopa pokata Trainspottingin (1996) suuntaan.

Elokuva herätti kysymyksen yhteiskunnallisen holhouksen, vieroitushoidon, oikeuttamisesta. Onko hoito epäonnistunut jos tervejärkinen yksilö valitsee ei-parantumisen?

Oslo, August 31st (2011).

10. Richard Ayoade: Submarine

Tätä ihanan vinksahtanutta indietä olen fiilistellyt jo piiiitkääään.

1980-luvun Walesissa Oliver Tate (Craig Roberts), Buster Keaton-kivikasvoinen teinipoika ahdistuu vanhempiensa avio-ongelmista ja naapurin New Age-hyypiöstä (Paddy Considine). Onneksi on Jordana Bevan (Yasmin Paige), koulukaveri, lupaava pyromaani ja mahdollinen tyttöystävä.

Avaa soitin, iske sisään Wes Andersonin Rushmore (1998), Noah Baumbachin The Squid and the Whale (2005) ja Ranskan uutta aaltoa. Piditkö?

Pidät luultavasti myös Submarinesta.

Muuten, The IT Crowdista ja Mighty Booshista tuttu Ayoade esiintyy myös nerokkaassa Garth Marenghi’s Darkplacessa. Channel 4:n kulttisarja on naurupommi ja harvinaisuus, mockumentary kuvitteellisesta 1980-luvun kauhuscifisairaalasarjasta.

Garth Marenghin esittäjä Matthew Holness näyttää muuten hämmentävän paljon Stephen Kingiltä. Yhtymäkohtia Garth Marenghi’s Darkplacen ja Kingin kauhutarinoiden bulkkituotantojen väliltä ei ole vaikea hakea.

Ayoade esittää sarjan tuottajaa ja Garth Marenghin parasta kaveria Dean Lerneriä, joka on saanut sarjasta tärkeän sivuosan vaikka ei osaa näytellä lainkaan.

Katsokaa vaikka.

11. Gus Van Sant: Restless

Parantumattomasti sairas tyttö ja kummituksia näkevä poika rakastuvat. Ihastuttavan Mia Wasikowskan (The Kids are All Right)  ja miespääosassa debytoivan Henry Hopperin haikea romanssi kuulostaa tosi nyyhkyltä.

Nessut mukaan, tytöt ja pojat.

12. Jerzy Skolimowski: Essential Killing

Raakaa selviytymistaistelua ja puhdasta taide-elokuvaa, eikä mitään muttia.

Puolalaismaestro on roolittanut kaikista ihmisistä juuri Vincent Gallon Mohammediksi, amerikkalaissotilaiden pidättämäksi Taliban-sissiksi, joka karkaa siirron yhteydessä.

Luonnenäyttelijänä tunnettu Gallo paleli avojaloin pakkasessa.

13. Julia Leigh: Sleeping Beauty

Tämä Prinsessa Ruusunen-variaatio kiinnostaa mitä enemmän siitä lukee.

Australialaisen Julia Leigh’n debyyttielokuva ponnahti suoraan Cannesin kilpasarjaan. Jane Campion on ollut mukana tuottamassa.

Sleeping Beauty pistää Emily Browningin kovin Sucker Punchia muistuttavaan tilanteeseen: Lucy ansaitsee rahat yliopisto-opintoihinsa suostumalla huumattavaksi ja rikkaiden miesten käpälöitäväksi.

Raadollinen asetelma tuo mieleen Luis Buñuelin Belle de Jourin (1967).

Tematiikka kiehtoo ristiriitaisuudessaan. Unessa ihminen on haavoittuvimmillaan, paljaana. Rauhassa nukkuvan läheisen katsominen on ihana, saman tapahtuminen vieraan kanssa häiritsevä, uhkaavakin ajatus.

14. Lech Majewsky: The Mill and the Cross

Ruther Hauerin esittämä Peter “Peasant” Bruegel tarkkailee ympäröivää luontoa ja talonpoikien askareita maalatakseen vuoden 1564 teoksensa “The Way To Calvary”.

On mahtavaa, että näin pieneen tuotantoon on saatu vetonauloiksi myös Michael York ja Charlotte Rampling.

The Mill and the Cross näyttää riemastuttavan keskiaikaiselta. Jollakin teknisellä tempulla ihmiset on istutettu lättänään kuva-alaan monissa eri tasoissa. Meditatiivisen hidas kerronta vaihtelee maalauksellisen täydellisesti valaistujen sisätilojen ja lähes banaalin tavanomaiselta näyttävien ulkotilojen väliä.

Karu ja osuva musiikki on Majewskyn ja Jósef Skrzekin käsialaa ja Hauerin karismaattinen mestari sameteissaan näkemisen arvoinen.

15. Martin Scorsese: A Letter to Elia

Sodankylän varsinainen itketyselokuva, auteur-ohjaajan rakkaudentunnustus toiselle on niin intiimi.

Nuori Scorsese löysi Elia Kazanista toverin, toisen maahanmuuttajan, jonka elokuvat syöksivät valkokankaalle tuttujen naapurustojen viemärinkatkuja, kovanaamaisia kundeja ja New Yorkin yltäkylläisyyttä.

Elia Kazan (1909-2003).

On suuri kunnia päästä osalliseksi niistä tunnekavalkadeista, joita Kazanin elokuvat Scorsesessa herättivät. Hän on kertojana joviaali ja luotettava, joku jota kuuntelisi mielellään tuntikausia.

Viettelysten vaunun Broadway-esityksistä Alastomaan satamaan (1954) Kazanin muusana ja soittimena toimi Marlon Brando, poliittisesti erittäin aktiivinen näyttelijä. Osallistuminen Hollywoodin kommunistivainoihin “ystävällisenä todistajana” teki Kazanista sylkykupin.

Scorsesen dokumentti korostaa Kazanin taiteellista lahjaa maailmalle.

16. Jussi Parviainen: Yksinteoin kaksi

Tämän on pakko olla joko päräyttävin tai lässähtävin tapaus, take your pick.

En voi kuvailla teille tätä elokuvaa, joka on R&A-lehden mukaan “avioeron ja mielen järkkymisen tunnevoimainen kuvaus”.

Yksinteoin kaksi ei ollut saatavilla screenerinä viime perjantaina, koska “se ei ollut vielä valmis”.

Vielä kolme viikkoa aikaa. Hyvältä vaikuttaa.

17. Kaushik Mukherjee / Q: Asshole

Kaverini näki tämän Berliinissä, kuvaus meni muistaakseni jossain “amatööripornotrippailun” ja “vitutuksen” välimaastossa. Asshole (Gandu) on ilmeisesti jonkin sortin räppäävä kusipää joka sukeltaa unen ja toden rajamaille.

Juoni tuo väistämättä mieleen Gaspar Nöen Enter the Voidin (2009). Festivaalin Kokemus isolla koolla, numero 1.

18. Spencer Susser: Hesher

T.J:n äiti on kuollut ja perhe täydellisessä paralyysissa kunnes Hesher (Joseph Gordon-Levitt) tulee taloon. Supermarketin nössörillinen söpöliini (Natalie Portman) saa pian jäätelöä.

Kuin tulipaloja sytyttelevä Little Miss Sunshine (2006). (Toim. huom. Inhoan Little Miss Sunshinea mutta tästä tykkäsin!).

Go Hesher!

19. Hanna Maylett: Kerjäläiselokuva

Olen ollut mukana sekä tämän että seuraavan, Ville Suhosen elokuvan teossa kesän aikana.

Hanna Maylettin elokuva kertoo romanikerjäläisistä Euroopassa. Keskushenkilö on nuori Mihaela-tyttö, joka nousi otsikoihin pari vuotta sitten. Mihaelan synnytys alkoi kesken käännytysprosessin, Helsingin päärautatieasemalla. Maylett haluaisi auttaa Mihaelaa, mutta miten?

Rosoisella käsivaralla kuvattu elokuva seuraa Mihaelaa, hänen lähipiiriään ja auttajia Helsingistä Ateenaan ja Romaniaan asti. Filmi näyttää järjestäytyneen rikollisuuden kiristyvän nyörin, joka tukahduttaa kaikista köyhimmät lähes täydellisesti.

Romania liitettiin Bulgarian kanssa kiireesti EU:hun 2007, tietysti taloudellisista intresseistä johtuen. Sillä välin kun EU-maat ja Romanian hyötyvät taloudellisesti toisistaan, ero Romanian köyhien ja rikkaiden välillä ei ole kaventunut ja sosiaaliturva ja koulutus eivät ole parantuneet.

Missä viipyy EU-tason turvaverkko Mihaelan kaltaisille köyhiin oloihin syntyneille ja köyhiksi tuomituille? Miten voi olla mahdollista, ettei sosiaalisen infrastruktuurin ajatusta ole saatu käytäntöön?

Helsingin kaupunki purkaa Kalasataman romanileirin ja maksaa romanit takaisin kotiinsa.

Maton alle lakaisemalla mikään ei muutu.

20. Ville Suhonen: Jäämarssi

Venäläisiä sotilaita Suomen vankileireillä.

Tästä nousee vielä julmetun iso haloo.

Ville Suhosen dokumentti jatko-sodan sotavankileireistä Suomessa sisältää ennennäkemätöntä aineistoa joka todistaa venäläisten vankien järjestelmällisen kidutuksen ja tappamisen. Asiakirjoista näkyy, miten esimiehet poimivat käsin virolaiset ja muut vähemmistökansat pois joukosta.

Marsalkka Mannerheimin luottomiehet johtivat leirejä, joille oli byrokratiaviidakon (kuulostaako tutulta?) tähden sula mahdottomuus saada riittävästi ruokaa. Ihmiset kuolivat nälkään ja tauteihin.

Pahin tapahtui talvella 1942 kun rintama oli tukossa ja suomalaiset erityisen turhautuneita naapureihin.

Samaan aikaan Euroopassa natsit tekivät samoja asioita.

Dokumentissa on muuten harvinaisia kuvia Himmlerin matkasta Suomeen “juutalaiskysymyksen” turvin.

Erinomaisesti leikattu narratiivi peilaa tapahtumia talvisodan jälkeiseen valkoiseen suojeluskunta-Suomeen, joka tuki avoimesti rasismia.

Juuri nyt näistä asioista on alettava puhua.

24. Rakkautta ja anarkiaa- elokuvafestivaali järjestetään 15. -25.9.2011.