Tuntuu yhä epätodelliselta, mutta totta se on. Harmony Korinen maaginen “beach noir” Spring Breakers tulee tänään Suomessa yleiseen ensi-iltaan. Siispä suosittelen: Unohtakaa Luhrmannin törppö-Gatsbyn silkkipaidat ja syleilkää James Francon kerskakuluttaja-Alienin shurikeneja! Vaikka Franco varastaa show’n aivot sulattavalla roolisuorituksellaan, elokuvan kiinnostavin…
Elokuvaohjaaja Saara Cantell kommentoi suomalaisen elokuvakritiikin tilaa YLE Kultakuumeen blogissaan kärjekkäästi. Elokuvantekijänä hän kertoo usein kadehtineensa kuvataiteilijoita, koska heidän alaansa koskeva kritiikki on niin korkeatasoista. Naulan kantaan. Cantellin kritiikki on lisähaara käynnissä olevaan keskusteluun kritiikin tilasta Suomessa. Se on jo herättänyt hyvin…
Tanskalaisen Thomas Vinterbergin (Juhlat, 1998) uusi elokuva on tapaus kevään elokuvalevityksessä. Absurdi, koukuttavan piinaava ja viittä vaille inhorealistinen Jahti luotaa hävyttömän uskottavasti pelkoa ja sen aiheuttamaa massahysteriaa pienyhteisössä. Se on tunnetasolla vain hieman muunneltua jatkoa Espoo Cinéssä esitetylle Submarinolle (2010), järkyttävän surulliselle…
Suomalaisten fiktioelokuvien käsikirjoitukset eivät oikein toimi, vieläkään. Vaikka käsikirjoitukset paranevat vuosi vuodelta, ne jäävät edelleen jälkeen muista elokuvan osa-alueista. Ei tarvitse edes vertailla kansainvälisellä tasolla. Miksi? Esimerkiksi kuvaaminen ja leikkaus eivät erota kotimaista elokuvaa juurikaan ulkomaisista. Raha erottaa, mutta käsikirjoitusten…
Rotterdamin elokuvajuhlat on mahtava festivaali ihmisten näkemiseen. Kun päivä alkaa aamiaisella ja päättyy drinkkeihin de Doelenissa, kahvila-baarilla ja näytöksillä varustellussa konserttisalikompleksissa, tuttuihin törmää väistämättä. Se on tärkeää, koska suurin osa Rotterdamin ohjelmistosta koostuu ensi- ja toiskertalaisten ohjaustöistä. Hyviä elokuvia on…
Eilen tähän aikaan istuin junassa matkalla Rotterdamista Amsterdamiin. Kun kotimaisen elokuvan Jussi-palkinnot jaettiin, ylitin jo Itämerta ilmateitse. Helsinki-Vantaalle saavuttuani sähköpostissani odotti Jussit jakavan Filmiaura ry:n tiedote. Siinä luki: “Vuonna 1944 perustettu Jussi-palkinto on tiettävästi Euroopan vanhin elokuvapalkinto.” Kuulostaa hienolta. 1940-luvulla Suomi…
Hyvää yötä, eli siis huomenta. Lennän aamulla Amsterdamiin ja jatkan sieltä junalla Rotterdamiin leffafestareille. Olen nimittäin yksi viidestä onnellisesta nuoresta (=alle 30-vuotiaasta) elokuvakriitikosta, jotka hyväksyttiin Rotterdamin Young Film Critic -ohjelmaan. Se tarkoittaa sitä, että seuraavat 10 päivää saan katsoa elokuvia…
Quentin Tarantinon hikinen genrepastissi Yhdysvaltojen etelämailta viihdyttää, toisinaan jopa yllättää, kuin pimeässä viilettävä vuoristorata. Se on hätkähdyttävän paljon suoraviivaisempi kuin edeltäjänsä, kokonaisuutena onnahtanut Kunniattomat paskiaiset (2009). Silti tuttu, väljähtänyt maku käväisee kielen päällä. Tarantino on tehnyt jo niin monta uudelleentulkittua mukaelmaa, että…
Kultaiset maapallot on jaettu, samoin Oscar-ehdokkuudet ja kotimaiset Jussi-vastineet. Elokuvien maailmanlaajuinen palkintokausi huipentuu 24. helmikuuta järjestettävään Oscar-gaalaan. Aion katsoa sen, iloita, veikata ja pettää siinä samassa itseäni. Ai miksi? Siitä huolimatta, että eurooppalaisen nykyelokuvan maestro Michael Haneke nostettiin ehdolle ohjaus- ja…

